31.3.2018

Kotimatka

Istutaan autossa. Tiet kuivat. Aurinko paistaa. Mitä onkaan tapahtunut? Missä ollaan oltu viimeiset viikot? Mitä niistä on jäänyt puseroon? Kaiken tämän tajuamiseen menee varmasti oma aikansa.

Rajamaillavaeltajat kiittävät!

30.3.2018

Leppäjärvi - Tarvantovaara - Käsivarren erämaa - rajapyykki


Salvasjärvi

Viimeinen etappi aloitettiin hieman jännissä fiiliksissä. Pitkään olimme olleet jo reissussa, mutta tiesimme, että paljon on vielä edessä ja maisemat sen kuin paranee. Aurinko paistoi, kun ahkion vyöt napsahti kiinni Galdotievan pihassa. Kelotin rantamajojen isäntä Markku Laulumaa otti meistä lähtökuvat ja toivotti hyvää matkaa.

Aurinko paisteli täydeltä terältä ja kelkkauralla ahkiot kulki kepeästi, vaikka niissä oli taas täysi lasti. Polveileva reitti nousi pikku hiljaa kohti avotunturia ja hyvissä ajoin iltapäivällä tulimme kämpälle. Tuvalle saavuttuamme olimme jo puuttomalla alueella. Salvasjärven tupa on pieni, ehkä neljän hengen kokoinen kämppä. Pienuudesta huolimatta oikein siisti. Aurinko paisteli edelleen, kun päätimme pilkkiä hetkisen Salvasjärvessä. Pikku ahvenet kävivät yksi toisen perään pinnalla jään päällä näytillä palaten takaisin kasvamaan. Illan suussa seuraksemme saapui espanjalainen pyöräilijä Daniel, jonka kanssa vietimme rattoisan illan. Olimme illaksi varanneet 1,5 kg naudan sisäfilettä hilppeineen kaikkineen. Siitä riitti syötävää oivasti koko porukalle, ja kyllä Daniel ihmetteli meidän värkkäämää illallista. Ilta jutusteltiin retkeilystä, FC Barcelonasta, Katalonia tilanteesta yms. yms. Yöllä alko tuuli jo puhallella pohjoisen suunnalta ja tämä ennakoi aikamoista puhuria seuraavaksi päiväksi.

Syväjärvi

Yöllä alkanut tuuli voimistui päivän mittaa melkoiseksi puhuriksi. Päätimme kokeilla leijoja, mutta söhellykseksihän se meni. Liian kova oli keli. Ei muuta kuin nöyrästi suksea toisen eteen ja baanalle. Jussi päätti vielä koittaa yhdessä alamäessä leijaa ja kyyti oli niin hurjaa, että muutaman kilometrin jälkeen oli pakko laskea leija alas ja siirtyä hiihtohommiin. Loppupäivä Syväjärvelle sujui hiihdon ja hörppytaukojen merkeissä. Iltasella saavuttiin kämpälle. Syväjärven kämppä sijaitsee yllättävän paljon sivussa Hetta - Kilpisjärvi -kelkkareitiltä. Huonossa kelissä ilman tarkkaa suunnistusta tupa voi olla haastava löytää. Nyt kämppä löytyi ilman ongelmia. Kamat sisään ja ruuan laittoon. Makaronimössön alkupalaksi paistoimme cuesadillaksia homejuuston, pekonien ja juustoraasteen kera. Sittenhän olikin jo aika käydä maate.

Juho pilkkoo aamun sytykepuut valmiiksi.


Syväjärven kylmä aamu oli kaunis.
 Puussasvaara

Kelkkareittiä koko päivä. Juho ja Jussi kävi pilkillä sivuvuomassa. Late hiihteli hissukseen kämpälle päin. Että tuossa tuon satulan takanahan se kämppä on. No olihan se, seitsemän kilometriä kuitenkin. Tiukka nousu. Piti sukset ottaa pois. Tuli hetki, jolloin tunsi tulevansa kotikonnuille: Ropin seudulla ollaan paljon liikuttu, ja oli hienoa nähdä ne maisemat, tällä kertaa vähän eri suunnasta! Alkoi tuntua, että ollaan päästy pois alavilta seuduilta, pikkuhiljaa itse asiaan. Seuduille, jotka tuntee. Tavattiin erätarkastaja Seurujärven Mika ja hetki turistiin. Kämpällä yritin (ja myöhemmin Juhokin) hakata purosta vettä esiin. Joku muukin oli yrittänyt Ei onnistunut. Kätevämpi oli sulattaa lumesta. Sitten tuli pojatkin kämpälle. Siellä on muuten pistorasia ovenpielessä. Samanlaista huumoria kuin Hotelli Urtaksessa. Vähän sellainen "kauttakulkukämppä".



Lounas odottaa syöjiä.
Hirvasvuopio

Nyt oli kaikki kohdallaan. 20 km etappi, josta hiihtoa 2 km. Miten? Leijalla. Juuri tätä päivää varten kannatti retuuttaa leijatouhuja mukana. Koko etappi kolmessa tunnissa. Jussi oppi loopin. Tuuli ja baana kunnossa. Loppupuolella vastaan tuli työmaakylttejä, joiden merkitys selvisi kämpällä. Munnikurkkion entisen rajavartioaseman öljysäiliön saastuttamaa maata kuljetetaan pois. Eikä matkaa tien varteen ole kuin 61 km. Lumikissoilla kuskaavat. Aikamoinen sirkus. Hirvasvuopiosta ei saatu kalaa. Poro ilmestyi jostain töllistelemään yllättävän lähelle meidän pilkkitouhuja. Tehtiin karkki-inventaariota ja soiteltiin kotipuoleen, kun oli kenttää. Jututettiin lumikissa-kuskia. Iso baana meni Munnikurkkioon asti.




Tenomuotka

Yksi reissun hienoimpia päiviä. Munnin kautta kohti umpista. Mahtava fiilis myös päästä sivuun kelkkareitiltä. Oli lähellä ettei jääty kelkkojen jyräämäksi. Oltiin juuri päästy pikku nousun päälle,
kun vastaan tuli kelkat kovaa vauhtia. Jos olisi ollut kohtaaminen mäessä, ei kumpikaan osapuoli olisi
osannut toista väistää tai mitään ei olisi ollut tehtävissä. Minuutista kiinni. Työmaan takia nopeusrajoitus reittipätkällä oli 30 km/h
 Onneksi oli myös maltillisia kelkkailijoita. Ei kaikki kaahaa.

Ei oltu Torisenon siltaa korjattu, vieläkään. Munnissa paistettiin pekonit. Tunnin verran umpista, ja sitten löysimme vanhan kelkkajäljen. Rajapintaa myötäillen ylös-alas-touhua. Lopulta nousu Vallivaaralle, josta näkymät suurtuntureille lopulta avautuivat! Yksimielisesti huikea hetki! Aurinko oli painumassa tuntureiden taakse ja varjot pitenivät. Punaisen ja oranssin sävyt olivat huikeat. Alhaalla jokivarressa näkyi kämppä. Upea lasku, oikea kouru ja varmaan  koko reissun parhaita laskuja. Koivusöherikössä paljon riekkoja. Kämpällä oli ollut edellisenä päivänä Jani, jonka jäljiltä sekä Tenomuotkan tupa oli priimakunnossa. Kiitos Jani!
Tenomuotkan kämppä on jollain lailla ainutlaatuinen tunnelmaltaan. Viehättävä kämppä.
Vähän talonmieshommia. Muisteltiin edellisvuoden herrasmiesvaeltajia, joiden jäljissä edellisvuoden umpispätkä selvitettiin.
Aamutoimet Tenomuotkalla.

Näkymä Vallivaaralta suurtuntureiden suuntaan.
Taabma

Tenomuotkasta jatkettiin Janin jälkiä kohti Taabmaa. Jäljet poukkoilivat sinne tänne, joten lähdimme omia latuja pitkin kohti Jorbavaaram rinnettä. Late urakoi pitkän pätkän umpisessa. Hyvin päästiin taas kantavalle hangelle. Pilkittiin matkalla. Ei ollut tapahtumia. Taabman tupa samanlainen kuin Salvasjärvellä, pieni, mutta soma. Jani jälleen jättänyt tuvan hienoon kuntoon. Kunpa kaikki retkeilijät muistaisivat jättää tuvat samaan kuntoon. Jussi ja Juho kävi tämä vielä iltakalassa Harrijärvellä. Ei tapahtumia.

Taabman tupa iltavalaistuksessa.


Taabman taulu-TV.


Kobmajoki

Rajamiesten mukaan Suomen tuulisin paikka. Se kyllä tultiin tulevina päivinä huomaamaan. Aamulla lähdettiin aurigon saattelemana kohti Muoddajavria. Ennakkotietojen mukaan hyvä rautujärvi. Matkalla nähtiin ahman jäljet. Kun Muoddajavrille saavuttiin näytti aluksi, että järvi on tyhjä. Muutaman paikan vaihdon jälkeen jäällä sätki lopulta koko reissun suurin rautu. 42cm ja 775g. Kaunis kuin morsian. Kobmajoelle matka jatkui Seittikielaksen yli. Somaksen rajavartioston pihalla jututettiin Juhon tuttuja rajamiehiä ja saatiin tehtyä herkkutilaus. Vähän makkaraa ja karkkia. Ihan kuin ei olisi ollut omasta takaa. Himo, mikä himo. Tilaisuus piti käyttää hyödyksi.

Reissun suurin rautu 42 cm 775 g.


Seuraavat kolme päivää olivatkin sitten todellisia myrskypäiviä. Illalla, kun saavuttiin Kobman tuvalle, alkoi tuuli pikku hiljaa voimistua. Yöllä tuuli puhalsikin jo täydellä voimalla. Lumi pöllysi joka paikkaan, eikä ulos ilman ulkovaatteita ollut mitään asiaa. Muuten sai hetkessä täyden lumikuorrutuksen. Aina ei voinnut tietää, tuliko lumi taivaalta vai tuulen pöllyttämänä.

Päätimme pitää Kobmalla ainakin yhden välipäivän odottaen myrskyn laantumista. Lopulta olimme tuvalla kaikkiaan kolme yötä huilaten ja pilkkien sekä myrskyn hellittämistä odotellen. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja niinpä meidän oli lopulta sonnustauduttava säänmukaisiin vaatteisiin ja lähdettävä kohti Haltia. Päivät olivat näet käymässä vähiin.

Ensimmäisenä välipäivänä pilkimme ahkerasti Seitakiven viereisessä lompolossa, josta aamupäivän aikana nousi kaikkiaan reilut 50 rautua. Osa pieniä, osa ihan mukavan kokoisia. Näin lounas ja päivällinen oli varmistettu. Seuraavakin päivä pilkittiin sekä jäällä että kämpässä. Päiväunet on muuten mukava juttu. Illalla saatiin seuraa kahdesta tsekkiläisestä hiihjästä. Tarjosimme heille paistettua rautua. Eivät olleet ikinä maistaneet. Oli kuulemma hyvää. Olemme samaa mieltä.



Haltin tupa

Tuuli ei paljon ollut voimiaan vähentänyt. Silti eteenpäin. Onneksi ei lunta tullut enää taivaalta ja tuuli oli puhaltanut suurimman osan irtolumesta huitsin Nevadaan. Hyvin Jussi ja Juho suunnisti ja Gepsaili. Fiksu siirtymä suoraan Haltin tuvalle. Vähän ahneesti otettiin "vielä yksi" töppäre, ja menetettiin leppoisa lasku. Juholla "Arttu-ahkio" pyörähteli viisi-kuusi kertaa. Kiukutteli ilmeisesti reittivalintaa. Suoraan vastatuuleen oli mukava nousta, kun tuuli väisti hupun ansiosta kasvot. Haltin tuvassa -4 C. Kaminasta oli palautetta useasti vieraskirjassa. Se, että hormi johdetaan johonkin kuivaushuoneratkaisuun ei taida oikein toimia missään. Piippu ei näin ollen lämmitä tupaa eikä erillinen kuivaushuonetta, joka ei palvele talvisaikaan ketään. Ja talvihan taitaa olla aika pitkä täälläpäin. Myöhemmin Lossuhyttassa Norjan puolella sama kamina, iso kämppä, ja lämpesi muutamalla puulla sata kertaa nopeammin ja tehokkaammin kuin Haltin kämppä. Kyllä norskit osaa.
Useampi tunti meni, etta Haltin tupa saatiin yli +10 C.

Tilaa kyllä oli ja kiva oli olla suojassa kovalta tuulelta. Illalla seuraan liittyi vielä yksi retkeilijä. Pihtsuksen kohdalla oli alkanut luntakin tulla. Niivittävä, loiva nousu Pihtsukselta Haltille päiväretkeäkin ajatellen. Seuraavan päivän settiä ajatellen oli todella hyvä ratkaisu tulla tänne, kun tuli vielä lyhyehkön päivämatkan päälle puolivahingossa. Vessassa oli torni aika korkea ja tietysti umpijääsä. Ei siirtynyt, vaikka kuinka kepillä yritti kammeta. Illalla vähän marjapussia. Paistettiin vielä makkarat! Niin kuin oikealla retkellä konsanaan. Jussi ja Juho nukkuivat yläsängyissä! Huom! - harvinaista.

Vaatteet nätisti. Jussin hiha vähän kärvähti, kun untuvatakki putosi kaminan kulmaan.
Haltin lakitus.

Eikun valloitus. Aurinko pilkahteli välillä, mutta näkyvyys pysytteli aika huonona. Ilman ahkioita oli mukava nousta, vaikka kohtalaisen jyrkkä mäki olikin. Vähän oiottiin huipulle. Loppu parisataa metriä kepiltä toiselle. Kova oli tuuli. Latella taisi tässä saumassa poskipää vähän paleltua. Höh! Semmosta se on.

Huippu tulikin aika yllättäen ja siinä sitten patsasteltiin. Otettiin yhteyksiä kotipuoleen ja vähän soviteltiin tulevia reittijuttuja ja paluukyytihommia, kun kenttää löytyi.
Juho laski upeasti alas telluillen. Nyt pääsi OAC:t oikeuksiinsa tekijämiehen käsittelyssä! Pari kuperkeikkaa meidän iloksi myös. Varovasti piti laskea, kun oli kovaa ja pehmeää lunta sekaisin ja kivetkin piti ottaa huomioon. Loppuosa laskusta oli makea kuin Dubbelnougat, ja laskimme suoraan tuvalle.

 
Haltin maisemat oli maitomaiset.


Huippuryhmä Haltin huipulla.

Nimet kirjoihin ja kansiin.

Lossuhyttan

Haltin huiputuksen jälkeen pidimme vielä lounastauon Haltin tuvalla. Sitten pakkasimme jälleen kerran kamat pulkkiin ja lähdimme kohti Lossua. Tuuli puhalsi edelleen kovasti luoteen suunnalta. Ajattelimme kokeilla leijoja. Ja mukavastihan ne kuljetti meidät Pihtsukselle. Yhdessä hujauksessa olimme jo kämpän pihassa. Pihtsuksella tuuli oli lähes olematon Haltin juurelle verrattuna. Yllättävän paljon sääolot voivat muuttua mokomalla kymmenen kilometrin matkalla. Alhaalla sää tuntui jopa keväisen lämpimältä. Pikku tauon jälkeen matka jatkui kohti Urttaksen laaksoa ja Lossujärveä. Tauko Legendaarisessa Urttashotellissa. Leivät ja urkit naamariin, ja taas matka jatkui. Seitsemän aikaan olimme perillä Lossun tuvalla. Pistäydyimme Suomen puolisessa tuvassa jututtamassa retkeilijöitä. Tapasimme siellä muutaman matkaajan, jotka olivat kuulleet meistä yhteiseltä opettaja tutultamme, eräretkeilyn ikonilta Heljä Pantzarilta. Hieno ja yllättävä kohtaaminen. Heljä on ollut Jussille ja Latelle esikuvana eräilytouhuissa. Kiitos kaikista opetuksista!

Jutusteluiden jälkeen siirryimme Norjan puoleiselle Lossuhyttanille. Ilta oli jo pitkällä ennen kuin pääsimme maate. Iltapalaa syödessä muistelimme menneitä viikkoja. Palattiin muistoissa retken eri vaiheisiin, kommelluksiin ja maisemiin. Siinä hetkessä alkoi tajuta, miten paljon asioita sitä on viimeisten viikkojen aikana tapahtunut.
Kaipaako WC remonttia?

Kilpisjärvi

Olimme sopineet, että viimeisenä ahkiohiihtopäivänä ei kiirehditä. Aamupäivä pyhitettiin pilkkitouhuille ja se kyllä kannatti. Kolme reikää kairattiin sopivalle etäisyydelle toisistaan, teltta pistettiin pystyyn ja ei muuta kuin ukot telttaan reikiin tiirailemaan. Näköpilkkiminen se on muuten todella jännää puuhaa. Vettä ei ollut kuin reilu metri jään alla ja kristallinkirkasta. Ei mennyt kauaankaan, kun pikkuisia rautuja alkoi ilmestyä ottietäisyydelle. Muutamia kaloja saimme näytille. Sitten tuli hiljaista. Jussi meinasi jo lähteä etsimään parempia paikkoja, kun yhtäkkiä jään alle lipui toinen toistaan kookkaampia rautuja. Suurimmat lähentelivät kilon luokkaa, ja kalaa oli valehtelematta kymmeniä. Reilussa tunnissa nostelimme jäälle 24 rautua. Kaikki oikein hyvän kokoisia 30-40 cm. Suurimmat kalat uivat aivan pinnassa, ja tuntui kuin niitä olisi voinut reijästä käsin kauhoa. Suosittelen näköpilkintää kaikille, jotka yhtään Käsivarren vesissä käyvät pilkillä. Jännityskerroin on moninkertainen normi pilkintään verrattuna.

Pilkkiteltta Lossulla.

Aamun pilkkisaalis.

Syönnin loputtua pistimme teltan kasaan, hiihtelimme takaisin Lossuhyttanille ja söimme lounaan. Sitten olikin jo aika sanoa hyvästit erämaalle. Viimeisestä hiihdosta on aina vaikea saada kovin hohdokasta. Lähtötunnelma on lähtötunnelma. Haikein mielin hiihtelimme kohti Galggojärveä matkan vaiheita kertaillen. Loppulasku Galggojärvelle oli huikea ja aurinkokin tuli tervehtimään ikään kuin piristääkseen meitä.

Näkymä Didnojohkalle ja Galggojärvelle.

Aurinko otti meidät avosylin vastaan.
Valoa ja varjoa.

Kilpisjärvi ja Rajapyykkipäivä

Yövyimme Hotelli Kilpiksessä. Kaupan kautta hakemaan kontrastia erämaan avaruudelle ja rauhalle. Pikku kulttuurishokin kautta rantasaunaan. Mukavat turinat saunalla muiden matkalaisten kanssa. Täällä kuulee mielenkiintoisia tarinoita ja tapaa monenlaisia ihmisiä. Kaikilla on hyviä juttuja, kun tohtii ruveta höpöttelemään. Avanto ja kiireetön saunominen tuntui...no. Parempi varmaan ettei edes yritä kuvailla. Illalla kävimme kuuntelelemassa trubaduuria ja muutamien kappaleiden jälkeen, sometuksen ja kotiväkeen yhteyksien jälkeen nukkumaan.Aamupalaa ja seuraavan päivän finaalia mietiskellen puhtaiden lakanoiden väliin. Pieni kulttuurishokki sekin tavallaan.

Aamupalalle - kamat niskaan ja sukset jalkaan. Vielä kerran. Mutta tällä kertaa ilman ahkiota. Odottelimme tuulta, jotta olisi päässyt vielä kokeilemaan leijailua Kilpiksen jäällä, mutta keli oli lämmin, puolipilvinen pläkä. Melkein hävetti, kuinka kevyeltä hiihto - tällä kertaa jo melkein oikea hiihto - tuntui ilman peräkärryä. Tasamaa tuntui oikeastaan alamäeltä. 2,5 tuntia pyykille parilla juomatauolla. Ja siinä se nyt oli:

Läntinen kolmen valtakunnan rajapyykki

Mitä tähän nyt pitäisi kirjoittaa? Normaalia hehkutusta vai kenties tunteellista paatosta?
Samalla olo oli arkinen, ei tuntunut oikeastaan sen kummemalta, tuntui unelta, kummalliselta, tuntui kaikelta? Ehkä aavistelen sitä, että vasta myöhemmin alkaa saada kiinni erilaisista tuntemuksista.
Osaltaan tavallisuuden tunteeseen saattaa vaikuttaa se, että olimme kaikki terveitä, hyvävoimaisia, reissu oli sujunut ilman haavereita ja yllättävänkin odotetusti. Ruoka on ollut hyvää ja ravitsevaa, energiaa on riittänyt hyvin jokaiselle päivälle, varusteet olivat toimineet. Ehkä siksi ei tuntunut juuri pyykille päästessä siltä, että oltaisiin hiihdetty Lapinmaan toiselta laidalta läpi monenlaisten maisemien. Siitäpä mieleen, että kuitenkin loppujen lopuksi, kun laittaa vaan riittävän monta päiväetappia ja reissurutiinia peräkkäin niin siitä tällaiset pitkät reissut muodostuvat. Eli periaatteessa monta eväsretkeä tai päiväreissua vaan:)

Nämä nyt vaan päällimmäisenä tältä istumalta. Voimme olla ylpeitä itsestämme ja onnellisia sekä kiitollisia tästä päivästä ja kaikista niistä, joita mahtui Nellimin ja Kilpisjärven väliin.

Pyykki saavutettiin yhdessä. Reitin muodostama helminauha kartalla tulee jäämään mieleen varmaan monella tapaa. Toivomme, että reissumme rohkaisee ihmisiä toteuttamaan unelmiaan. Unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi.

Rajamaillavaellus


Rajapyykki

Fanfaarit soitettiin Melodypopseilla

29.3.2018

Kilpisjärvi

Lossulta tultiin. Norjan puolen tuvassa yövyttiin. Aamulla ennen tunturista laskeutumista kurkattiin jään alle. 24 rautua (30-40cm) kotiinviemisiksi tarttui mukaan. Galggojärven parkkikselle päättyi ahkionveto tämän reissun osalta. Aamulla hiihto toiselle kolmen valtakunnan rajalle. Yhtäkkiä ollaankin täällä ns. sivistyksen parissa. Hassua. Käytiin saunassa ja yövytään hotelli Kilpiksessä. Saa nähdä miten pääsemme aamupalapöydästä liikkeelle😀.
Mitä tähän nyt osaisi päivittää. Että aikamoinen reissu? Hieno reissu? No, huomenna on kuitenkin vielä 30 hiihto edessä. Varmaan parempi että sitten päivitellään paremmin. Eli reissu on vielä ihan kesken...














28.3.2018

Tänään oli Haltin huiputuspäivä. Myrskytuuli puhalteli edelleen Haltin huipulla ja näkyvyys oli olematon. Nyt olemme Lossuhytan tuvalla. Huomenna siirrytään illaksi Kilpisjärvelle. Perjantaina käydään sitten vielä kolmen valtakunnan rajapyykillä ja näin reissumielessä ympyrä sulkeutuu.

27.3.2018

Haltin tuvalla. Kovassa kelissä tultiin. Tuulta 20-25m/s pohjoisesta. Näkyvyys ajoittain olematon. Huomenna Haltille, jos tuuli rauhoittuu. Aurinkoakin on.

26.3.2018

Kova on ollut tämän päivän keli. Näkyvyys ajoittain 50m. Tupa on ollut tarpeen. Huomenna jatketaan Pitsukselle ja toivotaan myrskyn viimein loppuvan.
Tämän päivän Haltin huiputus siirtyy erittäin huonon sään takia. Lähipäivien reittiä suunnitellaan sään mukaan. Kaikki OK.
Olemme vielä tämän päivän Kobman tuvalla. Erittäin huonon sään takia emme lähde eteenpäin. Toivottavasti huomenna on selkeämpää.

25.3.2018

Viidenkymmenen raudun päivä. Kobmalla pilkitty ja huilattu. Myrskytuuli pöllyttää lunta joka paikkaan. Hyvä olla tuvalla. Näkyvyys korkeintaan 50 m.

24.3.2018

Rautu! Jussin päivä. Kobman tuvalla juustopastaa. Saatiin rajamiehiltä vähän voita ja herkkuja. Väli-ja pilkkipäivä huomenna. Haltin huiputus edessä.

23.3.2018

Aurinkopäivä taas! Tänään ollaan hiihdetty täydessä auringon paisteessa. Pikku pohjoistuuli on viilettänyt sopivasti oloa. Taabman tupa näkyy jo edessä. Kohta perillä ja sitten pilkitään. Maisemat sen kuin paranee, mutta kelit pysyy samana.

Tenomuotkan tuvan aamutunnelmia.

Näkymä Porojärven laaksoon.

Kotimatka

Istutaan autossa. Tiet kuivat. Aurinko paistaa. Mitä onkaan tapahtunut? Missä ollaan oltu viimeiset viikot? Mitä niistä on jäänyt puseroon? ...